- Ajatarhoiva
Ajatuksia saattohoidon keskeltä
Ei sitä tajua silloin kun kaikki on hyvin - sitä kuinka hyvin kaikki voikaan olla.
Nuorena sitä näkee rajattoman maailman ja kaikki sen mahdollisuudet, elää unelmissa kuin viimeistä päivää kuolevaisuudesta vähät välittämättä, mitään siitä ymmärtämättä. Sitten koittaa aika uppoutua töihin. Perheen myötä sitä alkaa hoitaa, viedä ja tuoda lapsia, ja tietyssä vaiheessa myös omia vanhempia. Jossain kohtaa sitä sitten on itse hoidettavana ja kuljetettavana.
Silloin kun arki ja maailma pyörivät niin kuin ne nyt normaalisti pyörivät, ei sitä edes tajua mikä tässä kaikessa on oikeasti tärkeää. Sitä vain keskittyy töihin. Hoitaa asioita. Stressaa itsekseen. Ärsyyntyy siitä, kun kännykästä on akku lopussa.
Mutta kaiken tajuaa sillä sekunnilla, kun jotain isompaa ikävää tapahtuu. Kun tulee se yksi soitto. Yksi viesti. Yksi tilanne. Suu kuivuu ja kämmenet alkavat hikoilla. Tärisyttää. Kaikki muuttuu sekunnissa. Takaisin ei enää ole paluuta. Arki rikkoutuu. Maailma pysähtyy. Rutiinit joutuu opettelemaan uusiksi saman tien. On taivuttava ja nöyrryttävä vääjäämättömän edessä.
Shokkireaktion keskeltä nousee järjetön ikävä sitä aikaa, joka oli juuri äsken. Sitä tavallista aikaa. Antaisin mitä vain, mitä vain, että saisin sen takaisin. Pysäyttäisin kellot siihen paikkaan ja raivaisin enemmän tilaa ympärillemme. Vähintäänkin nauttisin kaikista arjen vastoinkäymisistä, haasteista ja kiireistä eri valossa, nyt kun ymmärrän että myös se pahin voi oikeasti tapahtua.
Miksi se onkaan niin - että vain suuren pelon, menetyksen ja surun hetket saavat muistamaan sen mikä elämässä on oikeasti tärkeää? Sitten arki vyöryy taas ylitse ja niin tuo hetken oivallus jälleen unohtuu. Kunnes tapahtuu seuraavan kerran jotain kamalaa.
Mikä saisi pitämään mielessä tämän hetken ainutlaatuisuuden mahdollisimman usein? Muistamaan sen, että vaikka tavalliset päivät normaalisti vain runnotaan läpi, tuntuvat juuri ne kaikkein arvokkaimmilta sitten myöhemmin, kun normaali arki on murskautunut sekunnissa.
Haluaisin oppia venyttämään ja tihentämään niitä hetkiä, kun kaikki on hyvin. Haluaisin oppia purskahtamaan arjen hetkissä onnen kyyneliin. Haluaisin huomata tavallisissa päivissä piilevän taian, jossa on ainutkertaisuutta, iloa ja rohkeutta. Jotta ymmärtäisin sitten niinä hetkinä, kun kaikki ei olekaan hyvin, miten onnekas täällä olen loppujen lopuksi ollutkaan.
Minulle yksi keino havahtua tähän hetkeen on yhteys toisen ihmisen kanssa. Silloin en ole yksin kuluttamassa tätä hetkeä. Silloin elämme yhdessä tässä hetkessä, teemme juuri tästä hetkestä arvokkaamman ja tärkeämmän meille molemmille.
Voimia kaikkiin hetkiisi!
Ystäväsi Ajatarhoivasta
Puhelin: 044 230 7767
Sähköposti:tarja.peltonen(at)ajatarhoiva.com