Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitokset sotien sankareille!

Kiitokset sydämeni pohjasta sotiemme ajan sankareille! Tarkoitan teitä kaikkia, jotka sen ajan olette läpi eläneet. Te teitte meidän nykysuomalaisten elämän mahdolliseksi täällä ikiomassa, rakkaassa Suomessamme.

Kun aloitin itsenäisenä yrittäjänä vuonna 2017, sain kunnian viettää Suomen 100-vuotisjuhlan itsenäisyyspäivää hoitotyössä sotaveteraanien kodeissa. Nyt tänä vuonna pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa veteraanien joulujuhlaan Harjavallassa. Nämä kokemukset herkistävät ja herättävät suuren kunnioituksen sotiemme veteraaneja kohtaan. Te laitoitte silloin elämänne likoon meidän jälkipolvien puolesta.

Tässä omassa hoitotyössä on tullut nähtyä jos jonkinlaista tilannetta ja ongelmaa. Mutta miten hurjaa hoitotyö onkaan ollut sotien lotilla? Nuoret tytöt lääkintälottina rintaman välittömässä läheisyydessä. Mitä kaikkea he joutuivat näkemään ja kokemaan auttaessaan haavoittuneita kestämään ja toipumaan?

Entä itse sotilaat? Nuoret mukulat pistettiin etulinjaan. He joilla nuoruus oli juuri kynnyksellä, joiden elämänliekki paloi vahvimmillaan. Moni kaatui niille linjoille. Jotkut selvisivät tuurilla, kun vierestä vietiin. Ei sitä voi käsittää millainen painekattila se on ollut, etenkään kun sota-aika jatkui vuosia.

Kovaa oli myös kotirintamalla. Elämän piti jatkua kaikesta huolimatta, samalla kun tuettiin sotarintamaa kaikin mahdollisin keinoin. Pommituksia pelättiin jatkuvasti. Ikkunat laitettiin umpeen, ettei valo loista taivaalle. Perheet hajosivat. Evakossa lapsia lähetettiin jopa eri perheisiin.

Siinä on moni sydän särkynyt, kun oma poika määrättiin rintamalle. Tai kun tytär lähti lotaksi. Voi niitä kaikkia lapsipoloja ja vaimorukkia, joiden isät ja miehet lähtivät, eivätkä ikinä tulleet takaisin. Myös rakkaita eläimiä menetettiin. Lehmiä. Hevosia. Lampaita. Kissoja. Koiria.

Kuvittele sitä päivittäistä elämää:

Hälytyksiä. Pelkoa. Suojautumista. Tykkitulen loimua. Pommituksia. Hyökkäyksiä. Tulitusta. Savusumua. Uupumista. Viuhuvia sirpaleita. Tärinää. Kylmää hikeä. Sekavia ajatuksia. Niukkuutta. Nälkää. Sisua. Voimavarojen ylittämistä uudelleen ja uudelleen. Kykyä jatkaa ja kestää kaikesta huolimatta. Velvollisuudesta isänmaan puolesta. Velvollisuudesta tulevia sukupolvia kohtaan.

Ja tässä me nyt olemme. Hengissä. Omassa maassa. Ei ole syytä valittaa. Koronakin asettuu mittasuhteisiin. Haluaisin kuulla lisää elämästä silloin. Haluaisin että mahdollisimman moni meistä ymmärtäisi mistä silloin on ollut kyse. Se opettaisi meitä arvostamaan kaikkea sitä mitä meillä on nyt, ja sitä mitä sotien sankarit hyväksemme tekivät. Harva vain on enää kertomassa. Ja ne harvat eivät yleensä halua kertoa. On muistoja ennen sotaa. Ja sodan jälkeen. Mutta siitä kovimmasta jaksosta ei välttämättä puhuta. Monet tosin eivät oikeasti muista, sillä sota on ollut tietynlainen jatkuva shokkitila, suuren sumun aikakausi.

Jos sinuakin kiinnostaa se, miltä elämä on niissä olosuhteissa tuntunut, suosittelen tutustumaan Harjavallan Sotaveteraanit ry:n, Emil Cedercreutzin museon ja Harjavallan kaupungin yhteistuotantona syntyneisiin elokuviin. Elokuvat löytyvät oheisesta linkistä ja Youtubesta. Ne vievät sota-ajan muistoihin aikalaisten kertomana. Osa tästäkin kirjoituksesta on saanut innoituksensa näistä elokuvista.

Ollaan kiitollisia. Ollaan nöyriä. Ollaan vahvoja. Ollaan yhtä.

Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille, erityisesti sotiemme sankareille!

Ystäväsi Ajatarhoivasta

Puhelin: 044 230 7767

Sähköposti: tarja.peltonen@ajatarhoiva.com

www.ajatarhoiva.com